Naisten Pumput Toe Valkoinen Korkokenkiä Kierroksen Weipoot Suljettu Pehmeä kengät 38 Materiaali dwUqd0Pn Naisten Pumput Toe Valkoinen Korkokenkiä Kierroksen Weipoot Suljettu Pehmeä kengät 38 Materiaali dwUqd0Pn Naisten Pumput Toe Valkoinen Korkokenkiä Kierroksen Weipoot Suljettu Pehmeä kengät 38 Materiaali dwUqd0Pn

Naisten Pumput Toe Valkoinen Korkokenkiä Kierroksen Weipoot Suljettu Pehmeä kengät 38 Materiaali dwUqd0Pn

×

Huomautus

Foorumi on vain luku -tilassa.

5 vuotta 4 kuukautta sitten #1 : Jorildyn
Tervehdys kaikille foorumin käyttäjille ja lukijoille

Tässä sitä nyt vihdoin ollaan. Loin tänne tunnukset jo jonkin aikaa sitten kun etsiskelin järkevää mielenterveysasioita käsittelevää foorumia, mutta ei sitten tätä ennen tullut kirjoiteltua mitään. Aika on kuitenkin kypsä ja pakko avata sanaista arkkua johonkin suuntaan.

Noh, eli eli, meikäläinen... minulla on kyseisen aihepiirin sairaus, skitsoaffektiivinen mielialahäiriö. Ainakin viimeisimmän tietojen mukaan. Hakeuduin hoitoon (mielenterveystoimistoon siis) n. 9 vuotta sitten. Syy oli se että kakkaa oli satanut niskaan liian paljon, liian kauan, ja halusin päästää itseni päiviltä. Hassua sinänsä sekin että toimiston täti tuntui ottavan minut todesta vasta kun sanoin että toisessa kädessäni on todella terävä uusi puukko. Johan tuli vastaanottoaika nopeasti.
Pehmeä Naisten Materiaali Valkoinen Pumput 38 Suljettu Korkokenkiä kengät Kierroksen Weipoot Toe

Eniveis... ensimmäisenä tietysti puhuttiin masennuksesta, mistäs muustakaan? Sain lääkkeet siihen, ei juuri hyötyä. Muutaman tapaamisen jälkeen alettiin miettiä että onko masennus ainoa ongelma. Muutamaa testiä ja juttutuokiota myöhemmin todettiin että ei. Alettiinkin puhua skitsofreniasta. Siinä kohtaa 21-vuotias mietti että "jeah, tää oli tässä". Paljon puhuttiin ettei se ole maailmanloppu ja läpälässynlää diibadaabaa, ja tietysti annettiin pillereitä. Eipä siinä, terapia ja lääkkeet auttoivatkin jonkin aikaa.

Vuotta myöhemmin tapahtuikin iso asia, aloitimme seurustelun nykyisen vaimoni kanssa. Rakastuminen oli jo tapahtunut mutta sitä huumaa ei osaa enää edes muistella. Tuntui että lääkkeitä ei edes tarvinnut kun kaikki oli auringonpaistetta ja kukkasia täynnä. Noh, ensihuuma meni ohi ja niin alkoi sairauteni paheneminen. En ala tässä nyt kertomaan suhteemme yksityiskohtia mutta vaikeaa on ollut siinä missä hyviäkin asioita tottakai.

Sairauteni saikin jossain vaiheessa uuden nimen, eli nykyisellään jo mainitsemani Skitsoaffektiivinen mielialahäiriö. Ainakin itseni tapauksessa se lähinnä tarkoittaa että minulla ilmenee oireita masennuksesta sekä skitsofrenian piiristä. Se ei varsinaisesti tullut minulle mitenkään uutisena, eikä juurikaan muuttanut mitään.

Lääkityshistoriani on valtava. Minulle on kokeiltu mittava arsenaali eri lääkkeitä, eri yhdistelmiä, eri kategorioista, eikä mistään ole ollut hyötyä pitkäaikaisesti. Olin jopa yli vuoden "parhaan lääkkeen" kanssa ja voin sanoa etten muista koko ajasta kuin pieniä pätkiä.

Noh, nykytilanne onkin se että olen naimisissa ja meillä on 2 yhteistä lasta vaimoni kanssa. Pistivät minut sairauseläkkeelle pari vuotta sitten, jonka jälkeen kuitenkin tehnyt pätkähommia. Sekin loppui siihen kun viime vuoden kesän lopulla käväisin ekaa kertaa laitoksessa. Muistaakseni 6 viikkoa vierähti osastolla, kohtalotovereiden seassa. Ja mitä siitä oli hyötyä? Eipä hirveästi, ainakaan pitkäaikaisesti.

Koska tässä sitä ollaan taas. Tässä on jälleen takana yksi epäonnistunut lääkekokeilu josta toivutaan paraikaa. Parisuhde tuntuu olevan retuperällä, yhteys lapsiin huonoa ja koko olotila on... sekava. Sairaus senkun pahenee ja mikään ei tunnu auttavan, ei pillerit, harvassa olevat hoitajan tapaamiset, ulkoilu, kuntoilu, ennen niin mieluisat asiat, ei mikään. Olen yrittänyt ajatella että lapset tai vaimo tarvii minua ja läheiset mutta epäilys kyllä kalvaa pikkuhiljaa sitäkin. En tiedä mitä tässä enää pitäisi tehdä, eikä tiedä kukaan muukaan.

En kirjoita tätä että ruikuttaisin sitä että olisin tappamassa itseäni vaan haluaisinkin lähinnä mielipiteitä ihmisiltä.

Onko tässä mitään järkeä? Onko tästä enää nouseminen? Onko kukaan kokenut vastaavaa?

Olo on paha, sitä ei käy kieltäminen. Mutta en haluaisi luovuttaa. En vain tiedä mikä olisi kaikkien kannalta paras.
Lisää
5 vuotta 4 kuukautta sitten #2 : Muoti Kenkä Nahka Minivog Pumppu Korkokenkiä Vaaleanpunainen Naisten Niitti Aw4HqfxEH
Hei!

Kyselit onko tässä mitään järkeä? Onko tästä nouseminen?
Niin kauan kuin on elämää on toivoa.
Sairauden kanssa elämään oppiminen lähtee siitä että hyväksyy sairautensa. En ole huonompi ihminen kuin muutkaan vaikka olen sairas. Sairaus asettaa omia rajoitteita mutta ei halvaannuta. Pitää vaan löytää oman elämänsä rajat ja puitteet minkä sisällä voi elää pahemmin oireilematta.

Stressi pahentaa usein oireita. Stressitöntä elämäähän me ei täysin voida elää, mutta siinäkin on opittava rajansa. Kun alkaa tulla asioita liikaa, pitää hiljentää vauhtia ja pysähtyä miettimään, mikä pahentaa oloani. Ja yrittää toimia sen mukaan.

Ystäväni sairastaa samaa sairautta maanis-depressiivisellä lisällä. Seitsemän vuotta hän oli kuntoutustuella, ja eli yksinäisenä. Tänä päivänä on työelämässä ja parisuhteessa.

Mutta mikä on se mittari, milloin ns "normaaliin" elämään kuntoutuminen on tapahtunut? Jos sairaus ei anna myöten toimia työelämässä, silloin eläke on hyvä ratkaisu. Kun olen tutustunut sairauteeni ja oppinut sen kanssa elämään ja selviytymään joka päivä oireiluista huolimatta, on mielestäni kuntoutuminen jo pitkällä.Ja tähän kuuluu kaiken mahdollisen avun vastaanottaminen joka on saatavilla.

Ja itsemme soimaaminen meidän kuntoutujien on jätettävä kokonaan pois. Emme valinneet sairauttamme.Usein olemme herkkiä reagoimaan maailman myrskyihin, siispä tuomme inhimillisyyttä tähän elämään. Ja meissä on paljon vahvuuksia, joita monella ei ole. Olemme tärkeitä ja arvokkaita.

Hyvä Jorildyn, älä menetä toivoasi. Välillä on helpompia, välillä vaikeampia aikoja. Kun on vaikeaa, hae apua.Olet tärkeä, perheesi tarvitsee sinua. Maailmassa on erilaisia ihmisiä, emme ole samasta puusta veistetyt. Nämä "pääjutut" on meidän osaksemme tulleet.Mutta me selviämme. Päivä kerrallaan. Muista että meitä on monta. Jos saan, voinko rukoilla puolestasi?Voimia ja jaksamista!
5 vuotta 4 kuukautta sitten #3 : Jorildyn
Moro

Huomasin että joku ilmeisesti oli lukenut tekstini ja näköjään vastannutkin. Eipä siinä, kiitos siitä. Voin kuitenkin sanoa että sen verran monta vuotta on tullut käytyä psykiatrisen puolen hoitajan luona, vertaistuessa, lääkäreillä sekä kuntoutuksen parissa että varsinaisesti uutta asiaa en juuri tekstissäsi huomannut. Älä luule että pilkkaisin tai vähättelisin palautettasi, siitä ei ole kysymys. Vastataksesi esille tuomiisi asioihin, voisin mainita muutaman asian.

Ensimmäiseksi, minä olen hyväksynyt sairauteni jo jonkun aikaa sitten. Mutta se ei tee sairauden tuomia vaikeuksia yhtään helpommaksi. Rajoja on tullut kokeiltua monet kerrat ja tuntuu että ne löytyvät edestäni nopeammin joka kerta. Mm. stressin säännöstely on osoittautunut tärkeäksi itselleni. Se vain että tämä yhteiskunta pistää tietyt rajat kaikille asioille. Nytkin tilanne meni siihen että vaimon pitää lopettaa työt koska matalapalkkaisia suorastaan rankaistaan suomessa repimällä kaikki irti selkänahasta, varsinkin jos puoliso on eläkkeellä. Mitään ei jää käteen vaikka tekeekin töitä, joten on etsittävä jotain muuta.

Ikävä kuulla ystävästäsi, en toivoisi tätä sairautta kenellekkään. Itse olen mm. sairastumisen jälkeen käynyt ammattikorkeakoulussa. Reilun vuoden jälkeen luovutin kun ei älli riittänytkään. Töitä on tullut tehtyä vaikka mitä, useimmiten pätkissä. Tuli hankittua jopa uusi ammattikin. Joka tapauksessa, sairaus alkoi haitata enemmän ja enemmän tekemisiäni joten jarrua piti painaa, kerta toisensa jälkeen.

Mutta mitäpä sitten kotona? "Eläkkeellähän ei ole huolia", sanoi yksi tuttavani, joopa joo. Saa nukkua pitkään, raha tulee itsekseen, ei tarvitse tehdä mitään, lista jatkuu, kaikki pelkkää puppua.

Anteeksi kaikille jos kuulostan kyyniseltä, mutta en mahda sille mitään. Olen kertakaikkisesti kyllästynyt kuinka kaikki jankkaavat minulle sitä ainaista "kyllä se siitä"-soopaa. Joo, ei, ei se nyt siitä ole mihinkään mennyt. Sairauteni on vain muuttanut muotoaan, enkä tarkoita todellakaan paranemisen suuntaan. Pakonomaiset ajatukset piinaavat joka ikistä päivääni. Masennus vie voimiani jatkuvalla syötöllä. Fyysisiä kipuja esiintyy ympäri kroppaa. Minua väsyttää, luoja että väsyttääkin. Kaiken tämän lisäksi, melkein joka ikinen minulle läheinen ihminen on minut hylännyt. Kavereita jotka pitävät yhteyttä edes joskus on tasan 2. Isää ei usein saa edes puhelimella kiinni ja hän soittaa ehkä 2 kk välein. Sisarukseni eivät soita senkään vertaa. Ja en ole puhunut äitini kanssa 4 vuoteen. En edes viitsi mainita ketään sukulaista. Sitten minulta kysytään, "miksi sinulla on paha olo?", jaa, mistähän liene johtuisi?

Yksi mainitsemisen arvoinen asia on vielä tämä paikallinen hoito mitä saan. Viime viikolla piti olla hoitajan aika, 3 viikon tauon jälkeen, se peruuntui, uusi aika tulevaisuuteen. Lääkekokeilu meni pieleen, lääkäri joka ei vastaa lääkityksestäni joutui sen lopettamaan. Eilen oma lääkärini soitti ja kertoi että ei keksi minulle korvaavaa tai sopivampaa vaihtoehtoa, pitäisi käydä vastaanotolla, hänellä ei ole aikoja antaa ja poistuu talosta kuukauden sisällä joten lääkärini vaihtuu, taas. Varmaan 6-7 kerta, olen seonnut laskuissa. Ja kysyykö hän vointiani? Miten pärjään?
Ei. Ei kysy. Eikä kysynyt hoitajanikaan viime viikolla soittaessaan.

Noh, edelleenkään, tämä ei ole kenenkään vika joka tätä tekstiä lukee, eikä aikaisemman vastaajan. Tämä kaikki vain on... liikaa. Eilen huomasin pitkäsä aikaa että itkin. Itkin pahaa oloani ennen nukahtamistani. En haluaisi nukkua koska en haluaisi enää herätä. Kaikki tuntuu kummalliselta, epätodelta. Jopa tunnelämäni on aivan solmussa. En saa mistään kiinni, en ole varma haluaisinko enää saadakkaan.

Joten tässä sitä mennään, päivä kerrallaan. Päivät, jotka ovat kuin kopioita toisistaan, pienin eroin, joka saralla.


PS: Aikaisemmalle vastaajalle, voit toki rukoilla puolestani tai perheeni puolesta, se on oma asiasi. Itselläni on voimat liian vähissä moiseen, eikä luoja ole vastannut aikaisemminkaan.
5 vuotta 4 kuukautta sitten #4 : Eliza-Maria
Sinähän katkera olet. Jonkun toisen sydäntä olisi lämmittänyt, kun joku välittää niin paljon, että vastaa.
Lisää
Pumput Weipoot Toe Naisten 38 Korkokenkiä Valkoinen kengät Materiaali Suljettu Kierroksen Pehmeä 5 vuotta 4 kuukautta sitten #5 : Muoti Kenkä Nahka Minivog Pumppu Korkokenkiä Vaaleanpunainen Naisten Niitti Aw4HqfxEH
Kiitos viestistäsi.

Hyvä että kerroit.

Vaikka kukaan ei ymmärtäisi sinua, on Eräs joka ymmärtää.Hän on sinut elämään luonut, ja Hän ei tahdo sinulle pahaa. Hän voi antaa tulevaisuuden ja toivon.
Ole kuulolla ja "varuillasi", Hän vastaa ajallaan ja tavallaan. Se tapa ei ole aina se, jota me itse toivoisimme, mutta se on paras.

Voimia ja rakkautta!
5 vuotta 4 kuukautta sitten #6 : Jorildyn
Niin, täällä ollaan taas. Hyvä nimim. Punapiikkisinikukka, minun täytyy kyllä pyytää anteeksi tökeröä ja itsekeskeistä tekstiäni ja käytöstäni. Nimimerkki Eliza Maria on oikeassa, minä olen katkera. Katkera kaikesta siitä mitä minun kohdalleni on pahaa sattunut. Mutta se ei ole mikään syy purkaa pahaa oloani täällä oleviin, ja olen siitä pahoillani. Anteeksi.

Tällä kertaa taitaa mieli olla jollain eri asennolla kuin viimeksi. Taitaa olla ominaista tälle sairaudelle? En osaa sanoa... Luin joku aika sitten että lähempänä 30v ikää, psykoosisairaudet joskus pahenevat. Kysyin kyllä lääkäriltä tätä, hän ei ottanut kantaa. Onko kukaan muu törmännyt tähän aiheeseen? Kokemuksia kenties?

Mietin vain, koska sairauteni tuntuu pahenevan. Oireiteni vahvuus on lisääntymään päin. Luulen... en tiedä mitä luulen... en ole varma enää mistään. Minulta odotetaan asioita, mihin minulla ei ole voimia. Mitä minun pitäisi tehdä? Kertoa totuus ihmisille? Sinnitellä? Niellä paha oloni ja porskuttaa vain eteenpäin?

Hyvät vinkit olisivat nyt tarpeen, koska olen väsynyt...
Toteutus: Kunena foorumi